Taas jaksaa

Minulla oli blogissa aika pitkä tauko, joka on liittynyt vahvasti siihen, että olen muutenkin ollut väsynyt ja kipeänä. Kirjoitin aiemmin, että gynekologini ehdotti minulle laihdutuslääkettä, kun hyvästä ruokavaliosta ja aktiivisesta liikunnasta huolimatta en saa painoani putoamaan. Olin jo silloin vähän skeptinen, mutta lupasin kokeilla, sillä alan olla jo melko epätoivoinen. Lisäksi tarkoitus oli selvittää myös vähän niitä mekanismeja, että mikä vaikuttaa siihen, ettei paino putoa.

Lääke oli totaalinen virhe!

Ehkä se auttaa joitakin ihmisiä, mutta minulle siitä ei ollut kuin harmia. Minun yleiskuntoni laski ihan hirmuisesti, enkä jaksanut käydä enää lenkillä. Mie, joka olin monta kuukautta liikkunut noin kymmenen tuntia viikossa, en jaksanut tai pystynyt kävelemään kuin pari kilometriä kerralla. En pystynyt senkään takia, että vatsani oli kaiken aikaa sekaisin.

Onneksi kirjoitan tätä anonyymina, sillä hävettää tunnustaa, että paskoin lääkkeen takia housuihini monta kertaa viikossa. Söin ihan normaalisti, mutta Xenical muuttaa rasvan (yhtään erottelematta, että mikä on hyvää ja mikä huonoa) oranssiksi öljyksi sotkien housut, oli mikä oli. Kuljin yli kuukauden side housuissa, ja mietin jo kroonikkovaippojen ostamista, kun paskoin kesken työpäivän housuihin. Ihan hirveä lääke!!!

Vaikka lopetin muutaman viikon jälkeen lääkkeen syömisen, en päässyt oireista eroon – kuin vasta nyt. Ihoni alkaa myös pikkuhiljaa parantua pahasta aknesta. Jaksoin herätä aamulla salille ja olen käynyt taas pidemmillä lenkillä, vaikka harmittaakin, että kunto on selvästi laskenut. Vatsani on arka ja tulehtunut edelleen, mutta toivon ajan helpottavan siihen. En laihtunut yhtään, mutta menetin 100e (joka oli siis kuukauden lääkesatsin hinta, onneksi en ottanut koko kolmea kuukautta kerralla). Olin jatkuvasti väsynyt, itkuinen ja masentunut, enkä jaksanut tehdä töitä. Koska olen pääasiallisesti freelancer, näkyy tämä välittömättömästi myös tilipussissa.

Minua harmittaa, että kokeilin, sillä tiesin ennalta, että syön terveellisesti, eikä ylipainoni voi johtua ylensyönnistä. En tarvitse mitään lääkettä sieppaamaan kehostani mitään, vaan haluaisin yksinkertaisesti tietää, että mikä mekanismi estää laihtumisen ja minkä takia minulla puhkeaa kerta toisensa jälkeen joku uusi sairaus.

Tai korjaan, minua ei harmita, koska minkä sille enää mahtaa. Nyt voin seuraavalle lääkärille sanoa, että tämäkään keino ei auttanut. Terveys on tärkeä asia, ja aion nyt jatkaa taas kuntoilua paremmalla sykkeellä, kun vointi on nyt parempi. Mieluummin olen ylipainoinen ja energinen kuin ylipainoinen ja alati sairas.

EN SUOSITTELE!

Vatsaturvotus masentaa

En ole nyt moneen viikkoon kirjoittanut blogiini, sillä en ole ollut kauhean terve. Olen silti käynyt lenkillä joka toinen päivä ja tehnyt saliharjoituksia, syönyt hyvin, mutta vatsani on silti jatkuvasti kipeä. Ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa tänne myös huonoista fiiliksistä, sillä olen ollut nyt aika surullinen pidemmän aikaa. Aina kun terveys krenkkaa, niin mielikin mustenee. Minulla on ollut kova stressi töistä alkusyksystä, mutta olen nyt ottanut lomaa ja olen saanut levättyä. Vatsani on vain nyt käynyt taistoon ja yrittää sabotoida sitä hyvää oloa, jota olen kesästä ja alkusyksystä itselleni saanut.

Minun on taas mentävä uudelle lääkärille ja toivottava, että perimmäinen syy löytyisi. Minulle puhkeaa aina aika ajoin joku uusi sairaus, jota hoidetaan ja voin jonkin aikaa hyvin, kunnes taas sairastun. Yksi on ja pysyy, kiukutteleva vatsa. Sain viimeksi lääkäriltä laihdutuslääkkeitä, joita olen syönyt nyt kuukauden, mutta niistä ei ole ollut mitään apua. Oikeastaan päinvastoin, sillä olen nyt voinut huonommin. Minun pitäisi syödä niitä kolme kuukautta ja sitten katsotaan, että onko niistä ollut apua, jotta lääkäri tietäisi paremmin, että mikä on vialla ja onko "rasvasieppareista" apua. Olen aika skeptinen, mutta kokeilen kaikkea, jos vain oikea syy löytyisi.

Olen nyt lomalla syönyt hapankorppuja ja vähän suklaata, eikä vatsani selvästi niitä kestänyt. Viljat ja sokerit ovat muutenkin minulla miltei nollassa, mutta väsyttää elää askeettisesti kaiken aikaa. Mutta kun olo on taas tällainen ja ollut jo pidemmän aikaa, niin tuntuu että taidan palata vesi-salaattikuurille, enkä mitään muuta syö ikinä koskaan. Motivaatio on vähän hukassa, mutta liikunnasta ja säännöllisestä ruokailusta olen silti pitänyt kiinni. Puntarille ei vaikuta mennä, sillä on oikeastaan se ja sama, paljonko painan, kun näytän tankkilaivalta.

Laitan blogiini kuvan vatsastani nyt, kun se on turvoksissa, eilen se oli vielä tuosta suurempi. Pahoittelen kuvan huonoa laatua ja rajausta, sillä kännykkäkameralla on aika hankala ottaa omasta mahasta kuvaa.

Kiitos kaikille kommenteistanne, ihana kun minua on tänne blogiini vähän kaivattu.

Vatsakuvaa voi verrata lokakuun alussa otettuihin kuviini.

Iltapaino yllätti

Voi kuinka ilahduinkaan, kun kävin huvin vuoksi puntarilla. (Kuinka hauskasti sanottu, kuin se nyt koskaan mitään huvia olisi..) Minun iltapainoni oli 87,5kg. Wuhuuu!!! Sunnuntaina virallinen viikkopunnitus sitten kertoo, että olenko onnistunut laihtumaan jo seitsemän kiloa aloituksesta vai onko tämän takana joku outo, hetkellinen, kuivumisilmiö.

Kävin kuitenkin kirjoittamassa tästä ilosta blogiini, sillä seuraavan jumituksen tai pettymyksen kohdalla voin muistaa, että joskus se paino myös putoaa. Tästä saan kyllä tulevalle lomaviikolle motivaatiota liikkua.

Syyskuu pakettiin

Hei kaikille pitkästä aikaa. Nyt on kova työputki takana, ja minulla on ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten Tallinnan miniloman. Oikeastaan olen heinäkuun lopun jälkeen tehnyt joka päivä töitä, jos tuota pientä lomaa ei lasketa. Olen aika poikki, ylikierroksilla ja vieläkin ihan ihmeissäni ettei tänään tarvitse tehdä töitä. Vasta huomenna ja sen jälkeen pidänkin viikon loman. Blogistanikin sen huomaa, en ole ehtinyt tänne ollenkaan, vaikka olen päivät pitkät istunut koneella. Huh, nimenomaan istunut. Kaksi edellistä viikkoa ovat olleet myös liikunnan suhteen huonoja.

En edes muista, mitä olen tehnyt, sillä en voinut puhelimeni huollon takia käyttää Sports Trackeria. Mutta tiedän, että olen tehnyt paljon vähemmän kuin kuukausiin, sillä olen käytännössä istunut aamusta yöhön koneella, lukenut, kirjoittanut ja korjannut tekstiä. Monen projektin loppuunsaattaminen ja liikkumattomuus olivat tehdä minusta hullun, mutta sain onneksi työnantajalta kiitosta paineensietokyvystä ja siitä, että hoidan sovitut hommat loppuun asti, vaikka ne kaikki olisivatkin isompia projektia, kun alun perin luultiin.

Söin huonommin, liikuin huonommin, voin huonommin. Mutta nyt se puristus on ohi. Hienoa! Laitan tähän nyt syyskuun "muutoskuvia", sillä en ole yhtään varma, onko mitään muutosta ehtinyt tapahtua kehossa.

Syyskuun liikkumiset: 111,5km. Tosin kaikkia päiviä en ole muistanut merkitä, mutta luultavasti noina päivinä en liikkunut yhtään, jolta ei mitään muistikuvaa ole. Kävin tämän lisäksi salilla vain kolmesti ja uimassa kerran. Menin onneksi yli oman syyskuun tavoitteeni kilometreissä, mutta en käynyt joka viikko salilla. Lokakuulle asetan jälleen 110 kilometrin kävelytavoitteen, viikoittaisen salitreenin ja että käyn kerran tunturissa vaeltamassa (olen nimittäin menossa Lappiin lomalle).

1.9. Uinti 20min
2.9. Kävely 5km
3.9. Kävely 9km
4.9. Lepo
5.9. Kävely 10km
6.9. Kävely 5,5km
7.9. Lepo
8.9. Kävely 8,5km
9.9. Lepo
10.9. Kävely 6,5km
11.9. Kävely ja juoksu 11km
12.9. Lepo
13.9. Salilla 1h
14.9. Lepo
15.9. Käsitreeni 30min ja kävely 10km
16.9. Kävely 10km
17.9. Lepo
18.9. Soutu 2km, salitreeni (kädet ja jalat) 1h
19.9. Lepo
20.9. Kävely 10km
21.9. Lepo
22.9. Kävely 10km
23.9. Kävely 8,5km
24.9. Kävely 7,5km
25.9. Lepo
26.9.–28.9. Ei muistikuvaa, että mitä olen tehnyt
30.9. Kävely 10km

Tässä kuitenkin myös vähän yli kuukauden jälkeiset kuvat. Muutosta ei ole tapahtunut juurikaan, painokin on tippunut vain vähän. Aamupaino oli tasan 88kg. Mutta olen silti tyytyväinen, että järkyttävästä stressistä ja pitkistä tauottomista työpäivistä huolimatta painoni on kuitenkin vähän laskenut. Takapuolikuva on rajattu lähempää, joten potretissa viimeisen kuvan koko oikein korostuu. :)

7.10.

26.8.

28.7.

88,4kg

YES! Vihdoin jotain tapahtui ja vielä keskellä kovaa vatsakipua ja turvotusta. Näytän siltä, kun olisin taas lihonnut tynnyriksi, sillä vatsani on ollut stressistä kovin kipeä ja osoittanut mieltään turpoamalla. En ole myöskään ehtinyt liikkua niin paljon kuin mihin olen tottunut, mutta keveämmästä lukemasta kiitän huijaripuntarin syrjäyttänyttä uutta puntaria (tähän väliin on pakko todeta, että huijaripuntarin vastaava lukema oli 89,7kg). Ostin ihan peruspuntarin kyllästyneenä siihen, että lukemat vaihtelivat niin radikaalisti saman aamun aikana.

Ihanaa, että pudotusta on nyt tapahtunut, sillä oloni on ollut tajuttoman kurja. Stressi on tehnyt tuhojaan, päätä särkee, vatsa on kipeä, kroppa ei toimi ja olen surullinen ja väsynyt kaiken aikaa. Verrattuna siis perusolotilaani, joka on kaikkea muuta. Olen kuitenkin niin onnellinen, että pahin alkaa olla ohi ja projektit valmistuvat. Samalla on ulos iskenyt syksy, ja nyt lenkille lähtemisen kanssa otetaan naisesta mittaa. Olen kaivannut liikuntaa ihan järjettömästi, sillä vaikka olen viikoittain liikkunut ainakin kerran kahdesti, se on niin paljon vähemmän kuin mitä yleensä teen, niin siksi uskon, että stressikivut pääsivät iskemäänkin. Kaipasin jotain välitöntä hyvää oloa niihin hetkiin, kun tein aamua iltaa töitä, joten vanha ystäväni suklaa hiipi taas elämääni.

Nollatoleranssini ei siis kestänyt ihan kaikkea, mutta menneet on menneitä. Paino on jokatapauksessa pudonnut, vaikka nyt oloni ei olekaan paras mahdollinen. Joudun taas sietämään hillitöntä sokerihimoa, joka iskee näköjään hetkessä, jos sille antaa vallan. Siksi olen syömättä herkkuja, sillä ilman niitä on vain helpompaa kuin niiden kanssa.

Nautin nyt tuosta lukemasta, sillä kunhan pääsen 85kg tässä joskus, niin palkitsen itseni jotenkin. Menen joka tapauksessa käymään 3.10. lääkärissä, mutta tietysti toivoisin, että voisin perua koko ajan ja paino jatkaisi putoamistaan itsestään ja olisin täysin terve.

Kunpa lukema olisi minun puntaristani, mutta kyseessä on mainoskuva.

Syyskuun kiireet...

...näkyvät siinä, etten ole ehtinyt viikkoon blogiani päivittää, mutta onneksi olen silti pitänyt huolen siitä, että olen säännöllisesti käynyt liikkumassa. Minua silti vähän hymyilyttää, kun olen kirjoittanut tuohon syyskuun liikkumiset -listaani, että joku päivä on ollut lepo-päivä, sillä viime viikkojen tapauksessa päivä on ollut kaikkea muuta kuin levollinen. Nyt eletään alallani vuoden kiireisimpiä aikoja, tai ainakin tuntuu siltä, ja olen tehnyt jopa näinkin pitkiä työpäiviä kuin klo 9.00-3.00. Rutkasti yli kellon ympäri on paahdettu, joten lepo ei ole ensimmäinen sana, jolla kuvaisin sellaisia päiviä, mutta toki liikunnan kannalta kyseessä ei ole ollut mitään muuta kuin laiskottelua takapuolen miltei juurtuessa penkkiin.

Minulla oli viime viikolla jopa kolme lepopäivää, jolloin en hikiliikkunut ollenkaan. Kilometrejä kertyi kuitenkin 27,5, ja salitreeniä puoltoista tuntia. Olen itsestäni oikein ylpeä, että olen nyt hoitanut stressiä ja vapaa-ajattomuuden ahdistusta liikunnan avulla. Kun tuntuu, että työt eivät tekemällä lopu, eikä koskaan tule valmista, niin liikkuessa aivot saavat levätä ja psykologisesti on tärkeää saada näin kiireisen ajanjakson aikana välitöntä palautetta. Tuntuman siitä, että jotain tapahtuu nyt ja heti, lenkin jälkeen on jotain valmista, vaikka teoriassahan ihmisen liikkumis-saldot eivät ole ikinä täynnä. Mutta sen kyseisen päivän osalta kyllä. Se on vapauttavaa.

Paino on nyt viimein lomareissun jälkeen pudonnut, mutta mistään huimista luvuista ei puhuta vieläkään. Olen nyt saanut juhannuksen jälkeen 5 kiloa pois. Olen lukuun totta kai pettynyt, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään. Olen luvannut itselleni, että jos paino jumittaa tai hidastelee vielä ensi kuussa tähän aikaan, niin menen taas lääkäriin. Saan kuitenkin nyt usein kehuja siitä, että olen laihtunut, joten ehkä puntari ei tosiaan kerro kaikkea. Nyt en ehdi asiaa pohtia, sillä oma osansa painon hitaaseen putoamiseen on varmasti tällä työstressillä. Syömiset ovat menneet hyvin, vaikka syön varmasti vieläkin liian vähän, sillä pääasiallisesti elän erilaisilla salaateilla ja itsetehdyillä proteiinijuomilla.

Kiitos kommenteista, oli ihana, että minua oli jopa tänne vähän kaivattu. Kiitos Eli! :) Kirjoitan myös myöhemmin jutun syömishäiriöhistoriastani, kuten yhdelle lukijalle lupasin.

Lenkillä olen pitänyt nyt mukana pientä Gymbossiani. Sen avulla on helppo saada treeniin lisää tehoa, sillä pieni piippaus tasaisin väliajoin käskee minun joko kävellä tai juosta. Treenaan juoksua intervalliharjoituksina, niin jalat, nivelet ja polvet tottuvat paljasjalkakenkiin ja juoksuun ylipäänsä. Olen myös pitänyt siitä, että päätäntävalta juoksun ja kävelyn rytmityksestä on ulkoistettu pienelle laitteelle. Nyt olen kävellyt 2,5 minuuttia ja juossut puoli minuuttia. Kunto on kasvanut, joten jatkosas pidennän juoksuaikaa ja lyhennän vastaavasti kävelyaikaa.

Huijaripuntari

Minulla ei ole nyt ihan tarkkaa viikkopunnituslukua, sillä puntarini on suuri typerys. On täysin kiinni tuurista tai valitusta asennosta, että minkä lukeman siitä saa irti. Siksi joutuu käymään monta kertaa ja toivomaan, että edes kaksi kolme kertaa luku osuu samaan. Tänä aamuna painoni oli kaikkea väliltä 89.8–90.4kg. Vielä ollaan siis korkeamalla kuin ennen-matkaa-luvut, mutta maanantain shokki kolmen kilon nesteenkerääntymisestä on taaksejäänyttä huvia.

90kg raja on minulle joku kirous, en pääse nyt millään siitä eroon, vaikka en repsahtele ja liikun sen 10 tuntia viikossa. Nyt on kolme kuukautta endometrioosi ja pcos -leikkauksista ja kuukausi kontrollistakin, jos vielä parin viikon päästä painan saman verran kuin nyt, niin menen uudelleen lääkäriin. Olen käynyt ravintoterapeutillakin ja kaikki pitäis mennä ruokailujen suhteen hyvin.

Nyt tosin aion hankkia uuden puntarin, en tajua, miten kotiini on moinen ronkeli edes asuttautunut. Haluan sellaisen ihan tavallisen laitteen, joka ei yritäkään mittailla mitään rasvaprosentteja, antaa vain luotettavasti painon ilman, että jalkoja pitää asetella tarkkaan tjsp.

Parin viikon päästä otan taas kuukauden muutos -kuvat, toivottavasti elokuisiin kuviin on taas kiinteytymistä tapahtunut. Olen joskus nuorempana uhonnut, että voisin painaa, vaikka 100 kiloa, jos vain olisin hyväkuntoinen ja näyttäisin hoikalta. Tämä tuntuu olevan kohtaloni, painon pyöriessä korkealla, mutta kunnon ja ulkonäön muuttuneen huomattavasti kesästä.

Mitat ovat kuitenkin nyt olleet samat kuin 26.8., eli kahdessa viikossa muutosta ei kauheasti ole tapahtunut, paitsi että matkalla paino nousi ja nyt se on taas laskenut melkein kokonaan. Pitää jaksaa tsempata, vaikka hitaanlaisesti kaikki tapahtuu. Olen onneksi vienyt itseltäni tekosyyt pois, enkä voi syyllistää itseäni mieliteoista ja lipsahduksista. En muuten kestäisi tätä tahkoamista, jos koko ajan tietäisin, että onnistuisin paremmin, jos olisin jättänyt sen ja sen jutun syömättä.

Jotkut ystävistäni kehuvat itsekuriani, mutta mie itse näen sen näin, ettei mulla ole oikein vaihtoehtoa. Anonyymisti sen voi tänne sanoa, sillä eihän tämmöistä kukaan usko. En käsi sydämellä usko, että minun kuuluisi olla näin iso elämäntapojeni suhteen. Voisin olla 10–15kiloa ylipainoinen, mutta en 30kg. Olen liikkunut aina säännöllisesti, enkä ole syönyt yli omaa osaani. Mutta olen aina ollut sairas, ja nyt vasta olen alkanut ymmärtää, mikä vaikutus niillä on ollut myös painonnousuun. Mutta jos söisin karkin siellä täällä, jäätelöä vähän kesällä, en saisi tämänkään vertaa tuloksia aikaan. Joten itsekuri on aika pakkotila, mutta ei se onneksi tee nyt tiukkaa, kun en makeaa kaipaa ja liikkuminen on tärkeä osa viikkoani. Keino hoitaa stressiä, mukava tapa hoivata parisuhdetta, keskustella ja voida yhdessä hyvin. Minulla on nyt myös hyvin zen-asenne painoon, sillä pakko tässä on kuitenkin elää päivä kerrallaan, joten sama vaikka se putoaisi hitaasti, kun kuitenkin putoaa ja voin hyvin.

Mutta se ei tarkoita, ettenkö silti haluaisi sen oikean lukeman tietää. Joten nyt on hakusessa hyvä peruspuntari!

Viikon kilometrit = 38 km.

Elokuun liikkumiset

1.8. Lepo
2.8. 3km
3.8. 3km
4.8. 5km + 3km
5.8. 10km + 30min punttitreeni käsille
6.8. Lepo
7.8. 6,6km sauvakävely
8.8. 8,5km
9.8. Lepo
10.8. Lepo
11.8. 9,5km + 5,5km
12.8. 7km
13.8. 7,7km
14.8. Lepo
15.8. Lepo
16.8 7,5km = kävelyä 5km, juoksua 2,5km
17.8. 6km
18.8 3,5km kävelyä + 50min salilla, kuntopyöräilyä ja käsilihasliikkeitä
19.8. 6,5km kävelyä + 35min käsitreeni
20.8. Lepo
21.8. 1,5h salilla (juoksumatto, vapailla painoilla treeniä)
22.8. 6km lenkki
23.8. 8,5km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
24.8. 4km kävely
25.8. 8,5km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
26.8. Lepo
27.8. 9,5km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
28.8. 10km lenkki (kävelyä ja intervallijuoksuharjoituksia)
29.8. Lepo
30.8. Lepo
31.8. 1h salilla (juoksumatto, soutu, vapaita painoja, kuntosalilaitteilla käsi- ja jalkalihasliikkeitä)

Yhteensä = 138,6km kävelyä ja juoksua. Salilla noin 4,5h.

Nyt ilmojen viiletessä salilla tulee varmasti vietettyä aikaa enemmän. Harmittaa, että jäin heinäkuussa itselleni asettamastani kilometritavoitteesta 1,4km. Varmasti olen tämän kävellyt kauppareissuilla sun muilla monet kerrat, mutta se ei ole pointti. Lasken vain omia liikuntasuorituksiani, en hyötyliikuntaa. Syyskuulle asetan itselleni pienemmän kilometritavoitteen, mutta vastaavasti nostan salitavoitetta. Minun pitää ehtiä ainakin kerran viikossa salille, käydä kerran uimassa (ja ostaa uimapuku!) ja liikkua 110km.

Mutta olen muuten tosi tyytyväinen, sillä lepopäiviä on ihan kiitettävästi, enkä ole kärsinyt vammoista tai lihaskivuista juurikaan. Rakastan paljasjalkakenkiäni, ihan jo valmiiksi harmittaa, kun talvella niitä ei voi pitää. Kunto on parantunut huimasti, pulssi laskee ja vauhti kasvaa. Hyvä! :)

Olen nyt lenkillä alkanut juosta, 30 sekunttia juoksua ja kaksi ja puoli minuuttia kävelyä. Jatkossa pidennän juoksuaikaa ja vähennän vastaavasti kävelyä jne. Salikortti yliopiston kuntosalille on hommattu, tälläkin viikolla yritän torstaina ehtiä sinne. Minulla vaihtelee työpäivien rytmi miltei päivittäin, joten pystyn toisinaan järjestämään itselleni keskellä päivää aikaa, mutta toisaalta vastaavasti joudun tekemään iltaisinkin töitä, kuten esimerkiksi tänään.

Olen onnellinen, että liikuin elokuussa niin paljon, sillä tein myös töitä kolme viikkoa putkeen aamuin illoin ja päivittäin. Pieni matka Tallinnaan katkaisi työpuristusta, mutta oikeastaan en ole ollut niin kauhean stressaantunut, kun olen pitänyt huolta siitä, että ehdin säännöllisesti liikkua. Teen vaikka yömyöhään töitä, kunhan saan vain pitää tunnin kahden tauon ja mennä pururadalle kävelemään.

Haluan myös tässä koontipostauksen yhteydessä kiittää kaikkia kannustavista kommenteista ja toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi!

Matkan jälkeinen olotila

Olin pidennetyn viikonlopun Tallinnassa lomailemassa. Olen ollut omasta mielestäni hyvin ruodussa yli kaksi kuukautta ja elänyt kuin puritaani ruokailun ja liikunnan suhteen. Matkalla päätin ottaa vähän rennommin. Paino sanalla vähän, sillä kävin kuitenkin uimassa ja salilla sekä kävelin paljon. Perjantai-iltana juoksin juoksumatolla hotellin 26. kerroksessa ja katsoin alhaalla kukoistavaa kaupunkia, oli ihan voittajafiilis ja tuntui siltä, että tämä on juuri sopivaa lomailua ja rentoutumista minulle.

Ruokailun suhteen otin rennommin kuin kotioloissa, en laskenut hiilareita ja söin pitkästä aikaa karkkia ja jonkin verran leipää aamupalalla. Alkoholia meni yhden viinilasillisen verran. En vetänyt ruokailunkaan suhteen övereitä, vaan nautin pieniä annoksia. Aamupala hotellilla, lounaaksi salaattia ja päivälliseksi yleensä pihvi kasviksilla. Ajattelin, ettei tässä voi mennä ihan kauheasti vikaan.

Olin väärässä.

Olo oli ihan kamala, sokeri ja vilja turvottivat vatsani kaksinkertaiseksi. En mahtunut kunnolla matkavaatteisiin, olin kuin viimeisilläni raskaana, paitsi että mahani näytti ihan lötisevältä kaljatynnyriltä. Kaikki se solakkuus (hih), jonka olin saavuttanut ennen matkaa, oli poissa ja rehellisesti sanottuna masensi aika tavalla katsoa itseä peilistä.

Siispä ratkaisin tämän sabotoimalla itseäni, ihan vahingossa. Menin parturiin ja pyysin vähän vaaleita raitoja hiuksiini. En ole neljään vuoteen käynyt parturissa ja minulla on (OLI) luonnostaan kauniinväriset hiukset, joista saan aina kehuja. Moni ei usko, että minulla voi luonnostaan taittua hiukset sekä kultaan että punaiseen sävyyn. Hiukseni ovat olleet minulle tärkeät, sillä en kovinkaan monesta osasta itsestäni pidä, mutta puhtaat, värjäämättömät hiukseni ovat olleet sellaiset. Jostain syystä päätin hetken mielijohteesta kokeilla vaaleita raitoja, mutta meille sattui kielieroistakin johtuva kommunikaatiokatkos, ja kun parturintuolissa keskityin lähinnä kirjaan, oli lopputulos minulle järkytys. Hiukseni ovat nyt ihan vaaleat (eivät edes kultaisen- tai keltaisenvaaleat vaan harmahtavat), ja vaikka ne ovat ihan taidokkaasti leikatut ja värjätyt, en voi silti mitään sille, että tunnen itseni pettyneeksi. En ymmärrä yhtään, miksi alunperin menin edes värjäämään hiukseni, kun halusin säilyttää oman värini. Rakas ystäväni tätä minulta kysyikin, enkä keksi muuta selitystä kuin että olin niin kyllästynyt oikuttelevaan mahaani, että halusin jotain pikamuutosta aikaiseksi.

Lisäksi: Parturintuoli on kyllä yksi epämieluisin paikka maailmassa. Ehkä siksi halusinkin keskittyä kirjaani, enkä katsoa isosta peilistä mustan viitan alle verhottua kokonaisuutta. Kirkkaat valot ja iso peili eivät imartele kyllä yhtään tämän laihduttajan vartaloa ja kasvoja.

Tuntuu kamalalle valittaa, sillä matka oli muuten tosi ihana ja romanttinen. Ihmiset menettävät raajojaan ja terveytensä, ja mie itken monta yötä hiuksiani. Yritän nyt itse jotenkin korjata tätä harmahtavaa pääkoppaani, mutta saadakseni oman värini takaisin, joudun kyllä odottamaan vuosia. On aika harvinaista, että joku pitää ihan omista hiuksistaan, sillä suurin osa ystävistäni värjää hiuksensa, siksi en ymmärrä yhtään, mikä älynväläys tämä oikein oli. Eikä kyse ole edes siitä, etten pitäisi väristä, vaan siitä, etten tunnista itseäni.

Mutta ei jotain huonoa ettei jotain vielä huonompaa. Tänä aamuna vaaka näytti 3kg enemmän kuin viikko sitten. Kyllä, 3kg, ja vaikka varmasti kyse on nesteistä ja sun muista, niin saisi riittää nesteetkin tässä kehossa, haluan pienempiä lihomislukuja. Mutta pääsen taas tuttuihin rutiineihin käsiksi ja liikun paljon, niin pääsen turvotuksesta eroon.

Olen vain hivenen väsynyt siihen, että tämä on tämmöistä jatkuvaa kamppailua. Minulla ei ole vaikeuksia olla tiukka ja vetää nollalinjaa kotioloissa, mutta välillä tämä kurinalaisuus muistuttaa liikaa vanhasta syömishäiriöstä. Ajatukset jäävät helposti toistamaan samaa kehää, mietin laihduttamista ja painoa miltei kaiken aikaa. Teen jotain typerää, kuten pilaan hiukseni, vain siksi, etten kestä sitä ahdistusta, minkä kehoni turvotus aiheuttaa.

Nyt on taas hyvä, kun sain kirjoitettua. Matkan jälkeinen olotila vaihtuu pian "kotona-saan-taas-itseni-kuntoon-ja-kaikki-on-hyvin"-olotilaksi.

Uudet hiukset

Muutoskuvia

Tässä kauhugalleriani kuvia. Näistä pitäisi näkyä nyt kuukauden aktiivisen liikkumisen tulos. Uudemmat kuvat otettu selvästi lähempää, joten selvää eroa ei ehkä vielä huomaa, mutta itse olen näkevinäni peilistä kiinteytymistä. Varsinkin kasvoista, jotka eivät nyt tietenkään näistä kuvista näy. Nolottaa laittaa kuvia, vaikka näistä minua ei varsinaisesti voi tunnistaa. Mutta jos tunnistat, älä paljasta. Suojaathan yksityisyyttäni. :)

Puntarista ovat patterit loppuneet, joten en pysty merkkaamaan viikkopudotusta (tai lihomista) tänne blogiini ylös, mutta viikossa on mitoissa tapahtunut pientä muutosta. Kuvia pyrin päivittämään kuukauden välein ja samoissa vaatteissa, niin näkisin parhaiten muutoksen. Rusketus ei ole noin pahasti hävinnyt, yritin vain saada ylempiin kuviin vähän valoa, jotta niistä saisi jotain selvää. Heinäkuussa huoneisiin pääsi aamusta enemmän valoa kuin tänään. Muuta kuvankäsittelyä en kuvilleni tee. (Mitä järkeä siinä olisikaan. :))

26.8.

28.7.

Nyt sain mittausapua, ja mittasimme tarkkaan vaakatasossa, joten joissakin kohdin näkyy "lihomista", mutta uskon sen johtuneen siitä, että viikko sitten ei katsottu niin tarkkaan keksikohtaa tai sitä, että mittanauha pysyy linjassa. Aion myös lopettaa tuon leppoisimman kohdan mittauksen, sillä se on oikeastaan aika typerä tapa mitata laihtumista, sillä kun yksi kohta kapenee, niin leppoisin kohta laskee kaiken aikaa takapuolta kohden. Ei ole mitäänt arkkaa kohta, josta mitata. Reiden olen mitannut aiemmin lihavimmasta kohtaa, mutta vastaisuuden varalle merkkaan nyt kaikista keskikohdan.

Mitat ovat muuttuneet 25.7. ja 19.8. jälkeen seuraavasti:

Navan kohdalta: 102 cm -> 97 cm -> 96cm
Vatsan motivoivin kohta: 88 cm -> 88 cm  -> 88 cm (pysynyt samana, mutta minulla on rintakehä niin korkealla, että tässä ei välttämätä paljon tippumista tapahdu. Ongelmakohtani on alavatsa.)
Lantio: 117–118 cm -> 114cm -> 115.5cm (Olen ilmeisesti lantiosta lihonnut tai sitten mittanauha oli nyt tarkempi kuin viikko sitten.)
Reisi: 71 cm -> 71 cm -> 70cm (keskikohta 63cm)
Käsivarsi: 33 cm -> 31 cm-> 29.5 cm

Ravintoterapeutilla

Kävin tänään juttelemassa ravintoterapeutin kanssa, yllätysyllätys, ruokavaliostani. Paino on pudonnut leikkauksen jälkeen pikkuhiljaa, eikä pcos enää pitäisi kummitella taustalla, mutta lääkäri ehdotti, että kävisin ravintoterapeutin luona varmistassa, että teen oikeita asioita.

Maksoin siis tänään 85 euroa siitä, että minun pitäisi syödä enemmän. Näin yksinkertaistaen. Liikun niin paljon, että nykyinen ruokavalioni vetää kehon säästöliekille (ja on varmasti vetänyt jo), eikä paino voi silloin pudota. Minulla on valmiiksi vaikea syömishäiriötausta, joka on varmasti jättänyt jälkensä aineenvaihduntaan ja lisäksi nämä hormonaaliset sairaudet vaikeuttavat painonpudotusta entisestään, joten minun ei kannata pistää kehoa enää tämän kovemmin puristuksiin.

Hän ehdotti, että söisin jatkossa niin, että päivän kokonaisenergia kerääntyisi seuraavasti: 40% rasvaa, 30% proteiinia ja 30% hiilareita. Syön tällä hetkellä liian vähän hiilareita, kun kuitenkin liikun sen 10 tuntia viikossa. Olen jatkuvassa ketoosissa ja vaikka nostaisin hiilareita jonkin verran, saattaisin silti vieläkin pysyä ketoositilassa. Joten alle 50gramman ei kannata nyt minun mennä, vaan pyrkiä lähemmäs sataa. Olen kuitenkin saanut painoa alas nyt laskemalla hiilareiden määrää, joten tietysti tämä vähän pelottaa, että lähteekö paino taas nousemaan tai jumahtaako kokonaan.

Mutta olen valmis kokeilemaan, sillä aiemmin kun hiilarimääräni oli korkeampi, oli ruokavaliossani paljon enemmän sokeria. Nyt nostan hiilareita lähinnä maitotuotteilla, syön enemmän marjoja ja silloin tällöin kauraa. Sen pitäisi olla viljoista ainoa, jota vatsani sietää. Kokeilemalla sekin selviää, mutta en kaipaa kyllä yhtään turvonnutta vatsaani. Kaikki tämänkaltaiset muutokset jännittävät, sillä olin pitkään niin kipeä ja nyt voin erinomaisesti, paitsi että olen ylipainoinen. Hedelmiä hän ei suositellut enempää, sillä niiden makeus helposti saa koukuttumaan taas sokeriin, kun nyt olen siitä hyvin vieroittunut.

En mie siellä ihmeitä oppinut, tiesin jo etukäteen, että taustani ja sairauteni ovat vaikeuttaneet painon pudottamista tai pikemminkin olleet edesauttamassa painon kertymiseen. Mutta oli hyvä hetken aikaa keskittyä ammattilaisen kanssa viime viikkojen tekemisiin ja syömisiin. Sain paljon hyvää palautetta ja luottoa siihen, että teen nyt jo paljon oikein. Ymmärsin myös, että vanhat tavat ovat kuin pinttynyt lika päässä. Harhaudun usein ajattelemaan, että syömällä aina vain vähemmän ja liikkumalla aina vain enemmän, päästään määränpäähän nopeammin. Ihan naurattaa saada itseään kiinni näistä ajatuspieruista, kuin en olisi vuosien terapiakäyntien ja osastohoitojen aikana oppinut mitään. Onneksi olen. Olen energinen, onnellinen ja voin hyvin. Jo nyt. En siis tarvitse laihtumista saavuttaakseni jotain puuttuvaa onnentilaa. Haluan laihtua siksi, että olen nyt vihdoin niin terve, että voin laihtua sairastumatta pakkoajatuksiin.

Tänään sain kuulla hyvältä ystävältäni, että olen hänen mielestään hoikistunut. Se nostatti kivan illan tunnelmaa entisestään. Join lasin viiniä, nautin ystävien seurasta, lämpimästä illasta. Kävin lenkillä ennen juhlia, josta sain lisävirtaa.

I've got so much weight on my shoulders

Eilen kävin iltayhdeksältä salilla nostamassa painoja ja polkemassa hirveän huonokuntoisella kuntopyörällä. Vaikka olin ihan hiestä märkä ja kädet eivät enempää jaksaneet nostaa, tänään ei ole ollut mitään lihaskipuja. Olin silti tyytyväinen, että työurakoinnin jälkeen päätimme mennä vielä liikkumaan, sillä siten pysyy hyvä rytmi yllä liikunnan suhteen. Nostin ennätyspainoilla enemmän toistoja kuin aiemmin, joten selvästi kehitystä on tapahtunut. Tein tuttuja hauiskääntöjä, mutta lisäksi kyykkyjä tangon kanssa sekä ojentajaliikkeitä ja penkkipunnerrusta käsipainoilla.

Olen kävellyt ihan hyvin (pyrin että viikossa tulisi kilometrejä noin 35), juossutkin vähän, mutta haluaisin ehtiä liikkua vielä enemmän. Alakerran punttisali on hyvä lisä, sillä sinne pääsee nopeasti, mutta ostin syksyksi yliopiston liikuntasaleihin oikeuden. Minulla oli jäljellä liikuntaseteleitä, joten puolen vuoden kortille jäi hintaa 6,20e. Olen tyytyväinen, että muistin kaivaa edellisen työnantajan kautta hankitut liikuntasetelit esille ennen kuin ne menivät vanhaksi. Hyvä diili ja aion varmasti käydä salilla ja kivoilla ryhmäliikunta-tunneilla. Nyt olen liikkunut noin 10 tuntia viikossa, se on aiempaan verrattuna hurja parannus.

Mulla on ollut liikunnan ja ruokailun suhteen hyvä flow. Olen syönyt vähähiilihydraatttisesti, ketoositikkujen mukaan olen pysynyt ketoosirajalla jo jonkin aikaa. En ole nyt merkinnyt ylös ruokailuja kovin tarkkaan, koska ruokavalioni toistaa hyvällä tavalla itseään. Olen tottunut nauttimaan aamupalan itsetehdyn proteiinijuoman muodossa, töissä syön salaattia. Päivällinen vaihtelee, mutta nyt kuumilla ilmoilla sekin on pysynyt salaattilinjalla. Liikunnan jälkeen juon taas proteiinijuoman. Paljon vettä, teetä ja muutaman kerran vähän kahvia kermalla. (Inhoan kahvia, mutta aina ei aamuisin ehdi juoda teetä.) Mutta kyllä mie vielä Kiloklubiin ruokia merkkaan, kun pääsen koneen äärelle hyvin koko päivän ajan, sillä silloin tarkistan aina ettei hiilareita tule liikaa, enkä myöskään syö liian vähän. Jos tuntuu, että olen syönyt liian vähän, napostelen vähän juustoviipaleita tai pähkinöitä. Mutta en ole ollut nälkäinen, tosin se saattaa johtua ketoosista.

Menkkaturvotus on lähtenyt, mutta edelleen olen vielä toipumistilassa, sillä veren tippuminen jatkuu, mutta uskon sen johtuvan nyt siitä, että kävin kontrollitutkimuksissa, ja sen jälkeen menkat alkoivat, eivätkä ole yli viikkoon vielä loppuneet täysin. Ei haittaa, kunhan vatsa ei enää turpoa 20 senttiä (!!) eikä kipuja tule.

Olen vihdoin päässyt alle 90kg, sillä eilen puntari näytti 89.4kg. En uskalla käydä nyt hetkeen, sillä tiedän painon varmaan hetkellisesti sahaavan ylöspäin. Toivon, että ensi viikolla olen jo alle 89, niin tuo inhottava 90 kilon -raja ei enää kummittelisi taustalla. Olen myös 200gramman päässä siitä, että olen laihtunut 5kg yhteensä.

Mitat ovat muuttuneet 25.7. jälkeen seuraavasti:

Navan kohdalta: 102 cm -> 97 cm
Vatsan motivoivin kohta: 88 cm -> 88 cm (pysynyt samana, mutta minulla on rintakehä niin korkealla, että tässä ei välttämätä paljon tippumista tapahdu. Ongelmakohtani on alavatsa)
Vatsan leppoisin kohta: 117 cm (kahvat ja rölssi) -> 108 cm
Lantio: 117–118 cm -> 114cm
Reisi: 71 cm -> 71 cm
Käsivarsi: 33 cm -> 31 cm

Olen hurjan tyytyväinen, mutta töitä on vielä paljon jäljellä. Ensi viikolla pitää ostaa uusia treenivaatteita, sillä liikun niin paljon, etten selviä enää näillä vähillä, mitä minulla nyt on. Varsinkin kun siirryn syksyä kohden metsänsuojista ihmisten ilmoille. Oikeastaan tarvitsisin kolmannet hyvät urheiluliivit sekä urheiluhousuja. Paitoja ja toppeja on vaikka muille jakaa.

Tältäkö se tuntuu...

Mikä tunne!

Tänään juoksin, oikeasti, kokonaisen kierroksen pururadalla. Vaivatta. Olen vain kävellyt, enkä ole pitkiin aikoihin juossut. Itseasiassa en ollenkaan näin painavana, sillä olen suojellut polviani. Tänään vain tuntui siltä, että taidan juosta tämän alamäen. Sitten jatkoin vielä ylämäenkin, jatkoin eteenpäin ja mietin koko ajan, että jos tuntuu pahalle, niin lopetan ja jatkan kävelyä.

Sopivasti soittimeni alkoi soittaa Jenni Vartiaisen biisistä kohtaa tältäkö se tuntuu.. Mietin vain hämilläni, että oikeasti, tältäkö tämä nyt tuntuu, odotin luhistumista ja vaikeuksia. Mutta eteneminen oli kepeää, iloista. Hengitykseen ei ottanut, eikä kehoni halunnut lopettaa juoksemista. Tai noh, jalat eivät siitä pitäneet. Uudet paljasjalkakengät sopivat minulle jo hyvin kävelyyn, mutta juoksun aikana jalat protestoivat ilkeästi. Vähän penikkatautia siellä, kipeää varvasta ja kantapohjaa täällä. Lopetin siis kierrokseen, vaikka olisin voinut jatkaa. Päätin totutella jalkojani juoksuun, kuten olen totutellut kävelyyn. Nyt kävelen mielelläni Merreleilläni ja ilman sukkia.

Minulla on todella stressaavaa töissä, koko elokuu on ihan hurjaa myllerrystä. Projekteja päällekäin, töitä aamusta iltaan. Tänään meinasin uuvahtaa sähköpostin äärelle, viestejä ja vaatimuksia, oletuksia ja toiveita pilvin pimein. Olin luhistua siihen paineeseen, mutta päätin lähteä ulos kävelemään. Päätin, että unohdan nyt työjutut hetkeksi, kuuntelen hyvää musiikkia ja nautin auringosta. Sitten yhtäkkiä juoksin.

Olen ollut yhtä hymyä sen jälkeen. Paras päätös taas pitkiin aikoihin, ja jaksan nyt ihan eri tavalla tehdä illan taas töitä. Liikunta on parasta stressinpoistolääkettä. Ja noh, lukeminen on toinen. Ennen olisin jo tärissyt sokeri-ikävääni, mutta nyt en tarvitse moisia palkintoja selvitäkseni työtaakasta. Puntarikin on kiittänyt nyt minua 400gramman pudotuksella. Hyppelehdin monta kertaa puntarilla aamusella ja yritin väkisin saada lukeman alle 90kg, ja kävihän se kerran 89.8kg, mutta täytyy nyt vain vielä odottaa. Menkkaturvotus on laskenut, mutta kokonaan ne eivät ole vielä loppuneet, joten myöhemmin kerääntynyt neste varmasti lähtee. Kokonaispudotus leikkauksen jälkeen on 4,4kg. Olen ihan tyytyväinen, vaikka tahti on hitaanlainen. Toisaalta, lääkäri kyllä kehui, että olen hoikistunut, eikä ison leikkauksen jälkeen voi odottaa, että hetkessä keho lähtee toimimaan. Hormonit ovat kyllä jo tasapainottuneet keväisestä, enkä ole enää kipuisa. Iho on parempi, ja mikä parasta, paino laskee.

Palkinnoksi herkkusalaattia. Jos sitä olisi. Kuva on kesän arkistoista, mutta tällä palkitsisin itseni nyt, jos minulla olisi tuoreita mansikoita.

Pikapäivitys

Tulin jättämään blogiini pikaisen tervehdyksen, että täällä ollaan. Pakollinen blogi- ja nettilakkoilu on johtunut siitä luonnollisesta syystä, että nettiyhteys on edelleen kotona katki. Meidän rapussa kellään ei toimi nettiyhteys, mutta viereisessä toimii, eikä sitä ole vielä ratkaistu, että mistä se johtuu. Niinpä en ole päässyt tännekään kirjoittamaan omia ajatuksiani lenkkeilystä, syömisistä ja painonpudotuksesta (tai minun tapauksessani putoamattomuudesta). Töissä on sen verran kiireistä, eikä tämä bloggaaminen ihan työnkuvaanikaan kuulu, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa jotain. Olen saanut uusia lukijoita, kiitos paljon teille kaikille kommenteistanne ja siitä, että olette mukana tsemppaamassa.

Liikkumiset ovat menneet hyvin, kuten tuosta elokuun liikkumiset -gadgetista voi katsoa. Lauantaina kävelin 15km, sunnuntaina 7km ja eilen lähes kahdeksan kilometriä. Olen syönyt lähinnä salaatteja, sillä menkkaturvotus ja hormonien möyrintä kehossa ovat tehneet olon aika tukalaksi, joten ei ole tehnyt mieli syödä siihen päälle juuri mitään. Sunnuntaina lenkin jälkeen vatsani paisui 16cm (!!) ja olin kuin viimeisilläni raskaana yrittäessäni kömytä saunanlauteille. Huh. Onneksi nyt näkyy taas valoa tunnelin päässä ja vatsa on jo normalisoitumaan päin. Paino nousi takaisin yli 91kg, mutta toivon sen johtuvan nesteen kerääntymisestä. Ei se silti mieltä ylennä marssia joka ilta ulkona jalat rakkuloita täynnä, eikä mitään tapahdu puntarilla, mutta eipä tässä ole muita vaihtoehtoja kuin uskoa, että jotain jossain vaiheessa tapahtuu. En usko, että hyvä kunto ja reipas mieli ovat pahasta, oli paino mikä vain.

Paremmin kuulumisia, kunhan nettiyhteys saadaan toimimaan. Haluan myös tuoda blogiini kuvia lenkkeilyreissuilta.

-800grammaa

Vihdoinkin paino on hilautunut taas alemmas, puntari näyttä 800grammaa vähemmän kuin viime kerralla. Nyt paino on 90.4kg, ja odotan kovasti, että pääsisin aloittamaan päiväni taas kasilla, sitten seiskalla ja kuutosella. Luultavasti siihen aikaan en enää puntaroisi joka aamu. Nytkin olen pyrkinyt pitämään taukoja, että paino oikeasti ehtii pudota jonkin verran, ettei joka aamu vähän masenna.

Olen iloinen, sillä olen laskenut hiilareita entisestään, ostin ketoosiliuskoja apteekista, joten olen pystynty seuraamaan että ketoosi pysyy, muttei mene liian "syväksi". Sopivasti sain näillä keinoilla painoa vähän laskettua, sillä tänään on lääkärin kontrolli ja juttelemme pcosista. En ole vielä varma, että tuleeko minulle joku lääkitys, mutta vaikka sivuoireet metformiinissa vähän huolettavat, olen valmis kokeilemaan kaikkea, että painonpudotus olisi mahdollista. En kuitenkaan jaksa "kitkutella" ketoosissa koko elämää.

Sain inspiraation Irwikissalta,, joka on kova sauvakävelijä. Kävin eilen 6,5km lenkin, ja antaapa sauvakävely peruskävelylenkkeihin jotain uutta. Mukavaa vaihtelua. Tänään pitää lääkärin jälkeen käydä uudelleen. Tsemppi päällä, hyvä mieli, mutta enemmän tiedän voinnistani ja leikkauksesta toipumisesta vähän myöhemmin.


Päivitys:

Lääkärikäynti meni oikein hyvin. Leikkaus on onnistunut, eikä minulla ollut enää jälkiä endometrioosista tai pcosista. Leikkauksen aikana minulle asennettiin kierukka pitämään noita pois siihen asti, että yritämme lasta. Nyt kaikki näytti niin hyvälle, että voin sanoa olevani terve ja näiden ei pitäisi haitata sitten myöhemmin lapsensaantia! JEE!!

Lääkäri oli vielä niin kiva, että kehui minun kiinteytyneen sitten viime näkemän ja uskoi, että paino lähtee nyt hormonitasapainon korjautuessa ja näiden vaivojen poistuessa laskuun. Pitää vain jatkaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja liikkua näin paljon kuin nyt.

Tänään vietämme kolmivuotiskihlajaispäivää, pyysin jo sauvakävelyseuraa, hyvää ruokaa ja yhteislukuhetkeä. Heh, kuulostaa vähän tylsälle, mutta huomenna on niin kiireinen päivä, että mielelläni nautiskelen mieltäkohottavista ja -rentouttavista asioista kahdestaan.

These Shoes Are Made for Walking

Uudet Merrelin barefootit toimivat kävelylenkeillä ihan mahtavasti. Luulin, että jalkani kipeytyisivät niistä helposti, mutta ainakin vielä olen välttynyt kivuilta (koputtaa puuta). Kävelin eilen 10km lenkin, välillä löysäsin nauhoja ja välillä pistin taas kireämmälle, sillä olin epävarma, että miten uudet kengät näin pitkällä lenkillä käyttäytyvät. Tai oikeastaan, miten jalat sulattavat uudet tulokkaat. Kävin parina päivänä lyhyemmät lenkit, että saisin kenkiin vähän tuntumaa. Molempina päivinä oli suuri kiusaus kävellä vielä enemmän, niin kepeältä askel tuntui. Lauantaina kävelin 5km näillä kengillä, ja huomasin, että laastareilla sain hyvin suojattua nilkan hinkkautumiselta.

Kuva havainnollistaa sen, kuinka ohut näiden Merrelin Lithe Glove -kenkien pohja on. Silti se on niin paksu, että jalkani eivät ole kipeytyneet paljasjalkakenkäilystä. Mietin, että salikengiksi voisin hommata vielä ohuemmat, esimerkiksi Feelmaxit. Mutta niiden aika ei ole vielä. Paljasjalkakenkäilyyn koukuttuu nopeasti, kengät ovat niin keveät ja vaikka otin umpinaisen mallin, ne ovat muita kenkiäni viileämmät. Jalka ei haudu ulkona, mutta sisällä näissäkin on kuuma.

Huippuhyvä ostos!!

Lenkkimusaa

Tänään kuuntelin aika hidasta musaa, nautin auringosta, ulkoilmasta, kesästä ja hyvästä fiiliksestä.

Husky on ihan uusi levylöytö. Tämä biisi pärähti tajuntaan lenkillä, askel keveni ja tuntui, että jaksaisin vaikka kuinka monta kierrosta.



Tämän tahtiin kävelinkin yhden kierroksen pururadalla, uudelleen ja uudelleen vain soimaan. Aurinkokin väreili minusta voimakkaamin puiden välistä, kun kuuntelin tätä.



"Over the dessert, in to the forrest, i run as a child, to hide from my hunger..."



Odotan Eva & Manun levyä, facebook-sivujen kautta huomasin tänään, et pari viikkoa enää menee. Sitten pystyn kuuntelemaan biisejä helpommin kuin youtuben kautta.



Yann Tiersenin Goodbye Lenin -elokuvan soundtrack on ihan huikeaa jäähdyttelymusaa pitkän lenkin jälkeen. Katselin korkeita puita, tunnustelin käpyjä jalkojen alla, nautin siitä, että sielu oikeasti sykähteli.

4 x 11

Kiitos kaikille haastajille, nyt vastaan teidän esittämiinne kysymyksiin.

Every Step Matters -blogin kirjoittaja Jelissa kysyy:

1. Oletko ystävien seurassa joukon rämäpää vai "ujo hiiri"?
En ole kyllä kumpikaan, mutta olen erittäin puhelias ja eloisa. Puheliaampien ystävien seurassa osaan puolestani antaa tilaa heille.

2. Voisitko harkita kasvissyöjäksi ryhtymistä? (Ellet jo ole.) :)
Voisin harkita ja ruokavalioni on hyvin kasvispainotteinen, mutta olen silti vielä sekasyöjä.

3. Kerro 3 luonteenpiirrettä, joita arvostat ihmisessä eniten (?)
Suoraselkäisyys = pidetään se, mitä luvataan, ollaan rehellisiä ja luotettavia, eikä syytetä syyttömiä. Positiivinen elämänasenne, joka heijastuu kaikkiin valintoihin ja arvoihin. Epäitsekkyys, kuuluu tosin osana suoraselkäisyyteen ja positiiviseen elämänasenteeseen, mutta tällä haluaisin vielä korostaa, että arvostan kanssaihmisissä sitä, ettei kaikkea pyritä tässä elämässä aina tasaamaan. "Sinun onni ei ole multa pois" -asenne kaunistaa kenet tahansa.

4. Suunnitteletko liikuntasi etukäteen vai liikutko fiiliksen mukaan?
Sekä että, asetan kilometritavoitteita ennen lenkkiä, mutta en pidä orjallisesti niistä kiinni, jos fiilis ei ole oikea.

5. Jos voisit lahjoittaa 100 000e hyväntekeväisyyteen, niin mikä olisi lahjoituksesi kohderyhmä?
Ihmisoikeusjärjestöille. Uskon, että jos ihminen voi hyvin ja hänellä on mahdollisuus olla vapaa, saada töitä ja ruokaa, hän kohtelee myös eläimiä ja ympäristöä paremmin.

6. Onko sinulla jokin bravuuriruoka?
Ei oikeastaan. Olen nyt onnistunut muutaman kerran munakoison kanssa.

7. Jos voisit vaihtaa päiväksi paikkaa jonkun julkisuuden henkilön kanssa, kuka haluaisit olla ja miksi?
En valitettavasti osaa sanoa, melkein kuka tahansa vähänkin tolkun ihminen kelpaisi, eihän päivässä ihmeisiin pysty. Ei edes matkustamaan mielin määrin. Olisihan se kiehtova nähdä se juhlahumu ja ylellisyys, mutta eipä siitä päivässä ehtisi nauttia niistäkään mielettömästi.

8. Lempivaatekappaleesi?
Neuletakit.

9. Lapsuuden lempipiirrettysi?
Varmaankin Tao-Tao.

10. Oletko enemmän aamu- vai iltavirkku?
En kumpaakaan. Olen aika virkku aina.

11. Kiduttavin lihaskuntoliike, jonka tiedät?
Linkkuveitsi.

---

Miksi sulla on niin iso maha? -blogin Iris haluaa puolestaan tietää vastaukset näihin kysymyksiin:

1. Mitä ruokaa tai ruoka-ainetta ilman et voisi elää?
Salaateja. Erilaisia, ihania, mahtavia, makoisia salaatteja!

2. Jos saisit ilmaisen ulkomaanmatkan, minne matkustaisit?
Haluaisin nyt päästä kovasti Japaniin.

3. Mitä keräät?
Kilometrejä, kirjoja, miinuskiloja.

4. Millainen on suhteesi liikuntaan?
Olen liikkunut aina paljon. Nuorempana pelasin kahdessa maassa jalkapalloa, olen ratsastanut, voimistellut kilpaa, lasketellut, lautaillut, pelannut sählyä, juossut ja yleisurheillut. Olen liikehtijä, nopealiikkeinen ja muutamaa viime vuotta lukuunottamatta liikkunut aina päivittäin.

5. Mistä sinua kehuttiin viimeksi?
Mies kehui eilen illalla kasvojani, että olen hoikistunut.

6. Hulluin laihdutuskokeilusi / dieetti jota olet kokeillut?
Anoreksi ja bulimia kamppailevat hulluustittelistä.

7. Lempikodinkoneesi?
Tiskikone!!!

8. Paras kesämuistosi kuluneelta kesältä?
Kävelyretket metsässä, kotiseudulla Lapissa vierailu.

9. Kolme asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi?
Rakkaus, kirjallisuus, urheilu.

10. Jos saat valita yhden herkun herkkupäivänä, mikä se olisi?
Suklaa.

11. Mitä aiot tehdä huomenna?
Töitä, blogata, lukea, kävellä, juoda kuoharia.

---

Kis Kis kissanpoika -blogin Karamelli-elli pyysi vastaamaan näihin:

1. Pahana päivänä, mistä ammennat voimaa jatkaa eteenpäin?
Nyt olen huomannut, että ahdistus on kadonnut hyvin lenkkipolulla. Eilenkin kuuntelin Yann Tiersenin iki-ihanaa Goodbye Lenin -elokuvan soundtrackia aurinkoisessa metsässä. Ei huolta huomisesta. Itsestä se voima siis löytyy.

2. Kuvaile itseäsi viidellä adjektiivilla
Iloinen, energinen, puhelias, lihava, kiitollinen.

3. Millaisesta musiikista pidät eniten?
Pidän uudemmasta, kokeellisemmasta folkista. Singer-songwriter-musiikista. SMG:n tapaisesta suomirockista. Kuuntelen oikeastaan todella vaihtelevalla skaalalla, mutta nämä kuuluvat nyt tämän kattotermin "eniten" alle.

4. Millaisena näet elämäsi 5 vuoden kuluttua tästä päivästä lukien?
Toivon mukaan teen edelleen tätä työtä, jota rakastan. Minulla on lapsi/lapsia. Olen yhtä onnellinen.

5. Poliittinen suuntautumisesi?
En ole poliittisesti aktiivinen, mutta väriskaala viher-puna sopii arvoihini parhaiten.

6. Kuka ihminen on esikuvasi?
Vastaan monikolla: vanhempani.

7. Miten rentoudut stressin keskellä?
Lukemalla kirjoja.

8. Mistä pidät eniten ulkonäössäsi?
Silmistäni.

9. Mikä yhteiskunnan epäkohta saa sinut suuttumaan?
Ongelmien monialaisuus, mikä saa aikaan sen, että asiat eivät voi ikäväkseni mennä enää parempaan suuntaan. Kävin eilen katsomassa Terraferma-nimisen elokuvan. Sitä katsoessa tajusin jälleen, kuinka suuri vaikutus ylikalastuksella on ollut tavallisten ihmisten elämänmenoon ja elinkeinon harjoittamisen mahdollisuuksiin. Laittomien siirtolaisten kohtalo suretti, mutta jo katsoessa tiesin, että ongelma on niin monimutkainen, ettei sille kovin helposti löydy ratkaisua. Tämmöiset asiat saavat minut oikeastaan surulliseksi, suutun niistä puheenvuoroista, joissa irvaillaan ihmisille, jotka haluvat tehdä hyvää, vaikka se ei aina ole helppoa.

10. Mitä näet makuuhuoneesi ikkunasta?
Ruman näköalan. Vastapäisen kerrostalon, pienen pihan ja grillikatoksen.

11. Kevät, kesä, syksy vai talvi? Miksi?
Olen ehdottomasti vuodenaikaihminen. Pidän vaihtuvista vuodenajoista, en kestäisi ainaista kesää, saati talvea. Ihana, että kolmen neljän kuukauden välein kaikki muuttuu.

---

Haasteeseen kuuluu vielä, että kerron itsestäni 11 vapaavalintaista asiaa.

1. Minulla on kissa. Oikeastaan minulla on aina ollut kissa, lapsuudenkodissani kissamme eli yli 20-vuotiaaksi asti.

2. Suunnittelemme muuttavamme ensi vuonna neljäksi kuukaudeksi Berliiniin.

3. Jos näin tapahtuu, niin menemme siellä myös naimisiin.

4. Luin viime vuonna 249 teosta, joista romaaneja oli 129.

5. Tänä vuonna olen lukenut jo 87 romaania.

6. Luen kesällä vähemmän kuin muulloin.

7. Olen asunut ja työskennellyt jonkin aikaa Norjassa.

8. En värjää hiuksiani, mutta monet luulevat, että olen värjännyt.

9. Käytän pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. En ole löytänyt hyvää eko-ripsaria tai -dödöä.

10. Kädelläni on vielä jonkinlainen kanji-muisti. Vuosi vuodelta unohdan japanin sanoja ja merkkejä niin paljon, etten enää voi puhtain sydämin väittää kieltä osaavani. Mutta aion vielä löytää aikaa tulevaisuudessa kielitaidon elvyttämiselle.

11. Olen ilahduttanut "laihdutus-blogien" yhteisöllisyydestä. Tämä haaste on loistava esimerkki, olen pitänyt blogiani hyvin vähän aikaa ja sain silti näin pian monelta ystävälliseltä bloggaajalta kysymyksiä. Kiitos!!!

Stressisyöminen

Olen monesta samaa aihepiiriä käsittelevästä blogista huomannut saman, jonka kanssa itsekin painin. Tunteita on käsitelty ruuan kautta, mutta erityisesti stressissä sitä tulee tehtyä nopesti vääriä päätöksiä.

Herkuttelusta voi tulla myös turvallinen tapa, mie olen joskus ostanut karkkia kotiin joka päivä siltä varalta, että illalla alkaa tehdä mieli. Olin ahdistunut, jos en saanut päivittäistä sokeriannostani. Joskus vitsailin miehelleni, että pidän karkkia eräänlaisena hupituttina. Sokerin syöminen kirjan tai television äärellä tuntui rentouttavalle, enkä kokenut morkkista tai huonoa oloa syömisen jälkeenkään. En tiedä, koinko että olin sen kiireisen päivän jälkeen ansainnut, vai että liitin suklaan niin vahvasti lempiasiaani eli lukemiseen.

Huono mieli tuli vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muu syöminen ja liikkuminen eivät jaksaneet pitää tätä "hupitutittelun" sivuoireita loitolla. Vaikka vähensin herkkuja, paino ei silti lähtenyt laskuun. Siinä vaiheessa iski kova morkkis, miksi olin käsitellyt stressiä herkkujen avulla. Miksi koin, että olen joka päivä ansainnut itselleni jotain hyvää. En väitä, ettenkö olisi, mutta miksi minulle palkitseminen ja rentoutuminen tapahtui herkuttelun muodossa. Olin kuin koira, joka odotti herkkupalaa hyvin tehdyn tempun jälkeen. Ei itseään näe niin selvästi, varsinkin kun vieressä on "aina hoikka ja lihaksikas" -kumppani, jonka kropassa eivät sipsirasvat näy. Meistä oli mukavaa katsoa yhdessä murhia ja ostaa erilaisia herkkuja siihen oheen. Nyt kun olen totaalikieltäytynyt herkuista, kotoa ei löydy mitään. Mie huomasin, että mie se olen aina halunnut jotain herkullista kotiin, toinen söi siinä mukana, mutta harvassa olivat ne kerrat, kun olisin kuullut, että hänellä karkkihammasta kolottaa. Ja jos kuulin, riensin läpi tuulen ja tuiskun hakemaan niitä herkkuja, sillä olin niin onnellinen, että en ollut addiktioni kanssa yksin.

Olin aiemmin tyytyväinen, etten ollut millekään riippuvainen. Nyt tiedän, että luisun nopeasti herkkukehään, jos annan luvan itselleni hoitaa kiirettä, stressiä, haasteita, surua ja iloa sokerin kautta. Voin siis varmasti syödä karkkia vielä ilman "ratkeamista", mutta niin kauan kun olen ylipainoinen, syyt syödä sokeria tuntuvat vähäpätöisiltä ja merkityksettömiltä. En halua syödä herkkua vain siksi, että tekemättömät työt painavat. Lisäksi: mikään ei ole niin vaikeaa (perusarjessa) kuin päästä eroon sokerihimosta. Nyt kun minulla ei ole mielihaluja tai -tekoja kuuden viikon sokerittomuuden jälkeen, näen selkeämmin, että kyseessä ei ollut vain henkinen riippuvuus, vaan myös fyysinen tarve saada lisää sokeria. Luen edelleen paljon kirjoja, eikä niiden lukemiseen tarvita suklaapaloja.

Olen nyt töiden suhteen todella kiireinen, teen useampaa eri projektia usealle työnantajalle, kirjoitan tekstiä yhteen kirjaan, joka jännittää minua ihan tajuttoman paljon. Toimin mieluummin taustalla, enkä välitä, että joku voi oikeasti lukea tekstejäni (paradoksi: pidän kahta blogia, toista omalla nimelläni). Bloggaaminen on erilaista, vapaampaa, vuorovaikutuksellisempaa, ihanampaa. Jossain on sitten kirja, jossa on kirjoittamani essee kaikkine lapsuksineen. Pää huutaa turvaksi sokeria, mutta nyt onneksi kroppa ei sitä vaadi. Selviän tästä stressistä ilman palkkiota, oikea palkintoni on pahojen fiilisten voittaminen ilman sokerin turruttavaa voimaa.

Heinäkuun liikkumiset

Kuu vaihtui, samoin sivupalkki blogissani. Elokuun ensimmäinen päivä alkoi liikunnan kannalta levossa, huomenna sitten taas lenkille. Toivottavasti on ihana helteinen sää, että hiki lentää. Loppukuusta jouduin vähän löysäämään kilometrien kanssa, mutta siirryin sitten lihaskuntotreeneihin. Hyvä saada vaihtelua ja vaihtoehtoista puuhaa niille päiville, kun oikea jalka oli ylirasittunut. Nyt jalat ovat palautuneet, vanhat lenkkarit heitetty roskiin. Merrellin Lithe Glovet tilattu, mutta nyt kuljen sisäpelikengillä ulkona. Ihan hyvin toimivat nekin, vaikka ovat aika korkeat verrattuna aiempiin lenkkareihini ja turkasen kuumat. Jännittää, miten totun paljasjalkakenkiin ja miten ne sopivat painolleni. No pompitaan välillä pehmusteilla ja välillä treenataan jalkapöydän pieniäkin lihaksia. Kengistä enemmän, kun oikeasti pääsen niitä testaamaan. Ne eivät ole väriltään ihan parhaita mahdollisia, mutta juuri tuon värin takia ne olivat alennuksessa. En halunnut maksaa 50e lisää vain siitä, että saisin kenkiini vähemmän hailakan värin. Tehon kun kuitenkin pitäisi olla se ja sama, riippumatta siitä, mikä väri metsäteillä eteenpäin kuljettaa.

Heinäkuun liikkumiset:

1.7. Kävely (2 lenkkiä) 6.85km + 3.04km
2.7. Kävely 8.56km
3.7. Lepo
4.7. Kävely 6.75km
5.7 Kävely 2.75km
6.7. Kävely 4.99km
7.7. Kävely 4.42km, puutyöt 20min
8.7. Ruohonleikkuu 5.36km + Kävely 5km
9.7. Lepo
10.7. Pyöräily 6km + kävely 2,5km
11.7. Lepo
12.7. Lepo
13.7. Kävely 3.5km + vaellus 5km
14.7 Lepo
15.7. Kävely 10km
16.7. Lepo
17.7 Kävely 3km
18.7. Kävely 5km
19.7. Kävely 6.77km
20.7. Kävely 5km
21.7. Kävely 9.5km
22.7. Kävely 3km (rampareissu)
23.7. Salilla 45min (käsilihasliikkeitä)
24.7. Lepo
25.7. Lepo
26.7. Kävely 1.71km (jalan testausta. Kipeä)
27.7. Kävely 3km (jalan testausta. Kipeä)
28.7. Salilla 45min (käsilihasliikkeitä)
29.7. Kävely 5km + käsilihasliikkeitä 30min
30.7. Kävely 6,5km + käsivoimailua 30min
31.7. Kävely 5,5km

= 128,7km (ensi kuun tavoitteeni olkoon 140km)

Viikonloppu, PCOS, ketoosi, mietteitä...

Viikonloppu meni ruokailujen ja liikunnan suhteen ihan mukavasti. Söin enemmän kuin viikolla, ja tarkoitukseni onkin syödä nyt enemmän, mutta laskea entisestään hiilareita. Luin mm. Rasvamaksan-blogista PCOSista ja ruokavaliosta, luin myös muita foorumeita ja nettitekstejä asiasta ja ajattelin, että koska minulla on vähän yli kaksi viikkoa kontrollikäyntiini lääkärissä ja aloitan todennäköisesti metformiini-lääkityksen PCOSiin, niin voisin omahoitona syödä 20gr hiilareita vuorokaudessa.

Kävin lenkillä ja salilla molempina päivinä. Ihanan kuuma ilma ja hiki lensi kävellessä. Kuuntelin hyvää musiikkia ja nautin yksinolosta pururadalla. Olin jo kaivannut pidempiä lenkkejä ja sisälenkkareissa (jotka jätin hyvin löysälle) pystyin kävelemään kivuitta.

Syön nyt jo suht vähän hiilareita (max.45gr vuorokaudessa) ja olenkin nyt yli kuukauden ajan ollut ilman sokeria, joten laskeutuminen vielä vähäisempään hiilarinsaantiin on varmasti helpompi kuin aiemmilla kerroilla, kun siirryin suoraan ketoosiruokavaliolle sipsipussin ääreltä.

Eniten tuottaa vaikeuksia arvioida salaattiannosten hiilareita, sillä syön erittäin paljon erilaisia salaatteja lounaaksi ja päivälliseksin. Olen aina syönyt paljon salaatteja, ja niiden hiilarimäärien arvioiminen on hankalaa. Tähän voisi joku sanoa, että ei tunne ketään, joka olisi lihonnut salaatista, mutta koska yritän nyt testata että lähteekö paino vihdoin putoamaan, jos lasken hiilarit minimiin, niin joudun miettimään myös salaattiannosten "lihottavuutta".

Sain jonkin verran lohtua englanninkielisistä keskustelupalstoista, joissa ihmiset kertoivat siitä, kuinka vaikeaa heidän on ollut pudottaa painoa. Lähes mahdotonta, ja aina heille on vain sanottu, että syö vähemmän ja liiku enemmän. Minun on todella vaikea pudottaa painoa, ja kaikkialta löysin saman tiedon, että koska pcosin yksi oire/vaiva on insuliiniresistanssi. "Rajoittamalla hiilihydraatteja ruokavaliossa, veren insuliinipitoisuudet pysyvät matalina ja insuliiniresistenssi alkaa purkautua, jolloin myös korkean insuliinin aiheuttamat häiriöt hormonitoiminnassa katoavat." (Rasvamaksan-blogi) Tästä samasta asiasta puhuttiin lukuisissa muissa lähteissä.

Monet ovat saaneet apua lääkityksestä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Minut on leikattu, ja syön vhh-ruokaa, mutta vielä ei ole mitään tapahtunut painon suhteen. Olen varmaan kärsimätön, mutta odotan silti, että pääsen uudelleen lääkärille. PCOS aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä, mutta en ole vielä yrittänyt lasta, joten on varmasti parasta saadakin painoa alas ja hormonitasapainon korjattua ennen kuin yritämme perheenlisäystä. PCOSin takia kärsin epäsäännöllisistä ja erittäin kivuliasta kuukautisista (minulta leikattiin myös endometrioosi), olen vyötärölihava, verenpaineeni on nyt selvästi korkeampi kuin aiemmin. Ainoa vaiva jolta olen säästynyt PCOSissa on tuo ylimääräinen karvaisuus. Aknea sen sijaan on, mutta nyt leikkauksen jälkeen selvästi iho on lähtenyt parantumaan ja jäljellä on vain pieniä jälkiä. Myös liikunta ja hikoilu ovat auttaneet ihon hyvinvointiin, olen suunnattoman onnellinen, että edistystä on tapahtunut ja iho on kuulaampi, sileä ja hyvänvärinen.

Itsetuntoni on ollut silti ihan hyvä, vaikka painoa on noussut "salakavalasti" näinkin paljon. Minulla on melko hyvä pohja käsitellä erilaisia vastoinkäymisiä, sillä kävin syömishäiriöni takia vuosikausia terapiassa. Olen myös sairastanut hyvin erilasia tulehdus- ja autoimmuunisairauksia, joten olen tottunut valitettavasti siihen, että aina on jotain vähän vialla. Olen monista vaivoista saanut selkävoiton vhh-ruokavaliolla, enkä kestä viljatuotteita juurikaan, vaikka en siis sairasta keliakiaa tms. Myös yllättäen yksi lääkäri määräsi minut vitamiini- ja hivenainetesteihin, ja sain sitä kautta tietää, mistä minulla oli puutosta monipuolisesta ruokavaliosta huolimatta. Sain tujummat kuurit, ja sen jälkeen olen pystynyt syömään monia ruoka-aineita, joille olin aiemmin allerginen. Ihan hullua, mutta vuosien mittaan olen niin monta kertaa pähkäillyt, että miten pitäisin itseni terveenä, tuntuu että vasta nyt blogiini (jota olen pitänyt hyvin vähän aikaa) saan kirjoitettua ajatuksia ylös ja käytyä asioita läpi.

Tiedän, mitä teen ja tiedän, mitä syön. En huijaa itseäni ja kulutan varmasti enemmän kuin mitä syön, mutta vastoin niitä kuuluisia fysiikan lakeja, minun painoni on hyvin korkea. Vasta kun laskin hiilarimäärän alemmas, painonnousu lakkasi, mutta vielä ei ole kääntynyt miinusmerkkiseksi. Jaksan silti uskoa, että olen oikealla tiellä ja syksyllä viimeistään painoni lähtee laskuun. Eihän minulla ole muuta mahdollisuutta. Kukaan ei tätä varmasti usko, mutta siksi en näistä juuri blogini ulkopuolella puhu. On helpompi vitsailla itsellä, kun kertoa rehellisesti vaivoista.

Kiitos jos jaksoit lukea tämän miniromaanin.

Salilla

Taloyhtiöstämme löytyy jonkintasoinen punttisali. Aion hankkia yliopiston kautta kuntosalikortin syksyllä, mutta nyt käyn tuossa alakerran punttiksella treenaamassa vapailla painoilla käsilihaksia. Niin kauan kun jalka vihoittelee pitkillä kävelylenkeillä, täytyy liikunta-annos hankkia vain lihaskuntotreenillä. Mukava sinne on mennä oppimaan uutta, vaikka inhoankin isoja miltei joka seinällä pällisteleviä peilejä, jotka näyttävät sen, mitä kodin armollisempi peili jättää kertomatta.

Viihtyisin varmasti paremmin kuntosalilla, mutta ainakin tuolla saa olla rauhassa ja tehdä liikkeitä pelkästään painoilla. On siellä myös joitain vanhoja laitteita, joita voisi käyttää, mutta ne ovat niin huonokuntoisia ja vaikeakäyttöisiä. Mutta mieheni, joka käy tuolla alhaalla useammin, kehuu kaiken aikaa, että paras tapa rakentaa lihaskuntoa on käyttää noita vapaita painoja, joten mennään sitten näillä, mitä on. Olen kyllä tyytyväinen, että ihan kotipiiristä löytyy mahtavia metsäreittejä sekä tuo pieni sali. Yliopiston kautta liikuntakortti kaikkiin ryhmäliikuntoihin, salille ja spinningiin maksaa vuositasolla vain 89e, joten satsaan siihen pian. Yksi hyvä syy sille, etten ehtinyt saada graduani tänä kesänä valmiiksi.

Tänään tein käsillä töitä 45min ja hyvien taukojen kanssa jaksoin paljon paremmin kuin mitä osasin kuvitellakaan. Olen tehnyt jo jonkin aikaa kotona käsilihasliikkeitä kuminauhan ja rekkitangon avulla, joten varmasti niistä on ollut apua siihen, että jotain kehitystä oli jo tapahtunut. Nauhan avulla on kätevä soutaa, punnertaa ja tehdä hauiskääntöjä. Vapailla painoilla (3–5kg) tein tänään penkki- ja pystypunnerrusta ja hauiskääntöjä.

En ole oikeastaan koskaan keskittynyt käsilihaksiin urheiluhistoriani aikana, joten on mielekästä harjoittaa niitä. Tuntea, kuinka kädet väsyvät totaalisesti. Olen voimiltani melko toispuoleinen ja oikeassa kädessä näkyy vähän lihaksen muotoja, vasen on laiskempi kaveri. Olen aikoinani pelannut jalkapalloa (kahdessa maassa), ratsastanut, voimistellut kilpaa (lapsena), lasketellut, lautaillut, pelannut sählyä ja juossut, mutta koskaan en ole treenannut käsiä.

Yksi tavoitteeni onkin oppia uusia asioita, nauttia uusista lajeista ja monipuolistaa omaa suhdetta urheiluun. Vaikka pääsääntöisesti kävelen, ymmärrän kuitenkin, että kroppa nauttii monenlaisista liikkeistä ja haasteista. Liiallisella kävelyllä olen nyt oikean jalkani tulehduttanut, joten maltti on valttia lempilajissakin.

Treenaan silti vielä kaikkein mieluiten kotona, mutta oman talon punttisali on hyvä startti ja harjoituspaikka kohdata omia pelkoja ja nolouden tunteita peilimassojen edessä. Mie haaveilen kokoontaitettavasta soutulaitteesta, mutta toisaalta en haluaisi kotiin mitään ylimääräistä tavaraa.

Treenaatteko te muut mielellänne kotona? Mitä kaikkea teette?

Weight gain blues

Kävin sitten taas joka-aamuiseen tapaani puntarilla ja toivoin, että paino olisi viimein laskenut, mutta eikö mitä. Se oli jopa noussut 800grammaa. KRÄÄK!

En kestä, kun tämä on näin tahkoamista, eikä tuloksia tule, vaikka olen niin kurissa ja nuhteessa kuin vain olla voi. Jalan rasitusvamma on lyhentänyt kävelylenkkejä tällä viikolla aika roimasti, mutta olen sitten tehnyt käsilihaksilla töitä: punnerrusta, soutua, hauiskääntöjä, nostanut puntteja ylös-alas-ympäri. Minulla ei ole myöskään vieläkään kunnon lenkkareita (edelliset kulutin loppuun yllättävän pian, halvalla ei saanut tälläkään kertaa hyvää), vaikka olen käynyt kahtena päivänä kaupungilla kunnon kenkiä etsimässä. Olen vain liikkunut nyt vähän liikaa, ja kipeä jalkani tuntuu kaikissa kengissä huonolta, enkä siksi uskalla ostaa mitään. Olen antanut nyt jalalle lepoa ja kokeilen tämän kirjoituksen jälkeen pidempää lenkkiä metsässä perus-eccoillani.


Entä sitten se ruokailu?

Kaiken järjen mukaan siinäkään ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, ainoa herkuksi laskettava, jonka olen suuhuni pistänyt kuukauteen, on mansikka. Ei lipsahduksia, ei piilosokereita (elleivät ne ole piiloutuneet salaatteihin ja parsakaaliin), eikä ole tehnyt oikeasti edes tiukkaa. Aluksi juhannuksen jälkeen kaipasin vähän herkkuja, sillä minulla jää helposti herkkuhammas kolottamaan, jos syön enemmän, kuten juhannuksena teimme. Olen siksi pitänyt täysin nollatoleranssia, että sokerihimo häviäisi, enkä kaipaisi tottumuksestakaan iltaisin kirjan kera syötävää. Ja on toiminut hyvin, siitä voin edes olla itsestäni ylpeä.

Kalorimääräisesti syön päivän aikana hyvin vähän, samoin hiilarit ovat pysyneet 26–42 gramman haitarilla.
Tässä tarkempaa tietoa viikon syömisistäni:
Aamuisin juon mansikkaisen smoothien
Lounaalla syön salaatin (savukala, vuohenjuusto, feta jne.)
Välipalaksi olen syönyt puolikkaan proteiinipatukan (en ole syönyt näitä koskaan ennen, mutta tällä viikolla piti keksiä kahtena päivänä joku hätäratkaisu, että energia riittää kenkäostoksilla töiden jälkeen)
Kotona syön lämpimän ruuan (kahtena päivänä munakoisopaistos (mozzarellaa, munakoisoa, tomaattipyreetä, parmesania päälle), yhtenä päivänä omatekoinen hamppari (mantelileipä ja jauhelihaa, kasviksia) ja eilen söin omatekoista nepalilaista ruokaa (cashew-pähkinä, broilerifilee, kerma, turkkilainen jogurtti, mausteet) parsakaalimuusilla (kokonainen parsakaali ja 1,5rkl voita).

Maanantai: 1665 kcal, hiilareita 26 grammaa.
Tiistai: 1279 kcal, 42.8 gr.
Keskiviikko: 1216 kcal, 41.1 gr.
Torstai: 1467 kcal, 36.4 gr.

Juon ainoastaan teetä, vissyä tai vettä, joten niidenkin suhteen tiedän, ettei mitään ylimääräistä sokeria pitäisi kehoon tulla.

Sitten järkisyy, jonka takia minun pitää vain jaksaa uskoa:

Tätä samaa olen jatkanut koko kesän, paitsi sen kaksi viikkoa kun olin sairauslomalla. Minulla todettiin viikko ennen leikkausta endometrioosi ja pcos (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä), joten hormonipuolella sain tuplalottovoiton. Endometrioosi leikattiin ja munasarjoista poltettiin tuota pcosia pois. Nyt odotan kaiken aikaa, että hormonit tasaantuisivat ja kumpikaan taudeista ei lähtisi heti uusimaan. Äitini ja mieheni jaksavat tsempata lähipiirissä ja muistuttaa minua, että eihän nuorenakaan hormonit yhdessä yössä muuttuneet, joten kyllä siihen voi mennä aikaa. Joka tapauksessa minulla on elokuun alussa lääkärinkontrolli ja jos painoni ei siihen mennessä ole laskenut yhtään, niin minulle tulee lääkityshoito, joka on auttanut joitakin samaa tautia sairastavia pudottamaan painoa.

Pcos vaikeuttaa painonpudotusta, mutta tosiaan kuulin hyvin vähän aikaa sitten, että minulla edes on tällainen sairaus. Olen vuosia yrittänyt pudottaa painoa, enkä ole siinä onnistunut. Olen syyttänyt itseäni niin paljon ja olettanut, että olen itse pilannut jotain vuosien syömishäiriökäyttäytymisellä (anoreksia ja bulimia nuorena) ja vaikka osastohoidoissa sain itseni kuntoon, luulin että olin peruuttomattomasti pilannut jotain ja rangaistukseksi lihosin nykyisiin mittoihini. Monien asioiden summahan tämä on, olenhan myös syönyt nyt herkkuja viime vuosina enemmän.

Hävettää, pelottaa...

Anonyymina on helpompi kirjoittaa näistä mietteistä, sillä tuntuu että ylipainosta pitää aina syyllistyä, kun koko yhteiskunta hokee sitä, että ihminen laihtuu, kun hän syö vähemmän mitä kuluttaa. Minun kohdallani tämä ei ole ikinä toiminut, mutta eihän sellaista voi ääneen sanoa, koska se kuulostaa... selittelyltä.

Itseasiassa ei tämän kirjoittaminenkaan ole helppoa, sillä olen edelleen varma, että en saa nyt painoa alas, koska teen jotain väärin. Syön liikaa. Liian vähän. Liikaa sitä. Liian vähän tätä. Liikun liian vähän. Siltä se tuntuu, vaikka merkitsen kaiken ylös. Ovathan nuo kalorimäärät aika vähäisiä joinakin päivänä, mutta toisina päivinä ne sitten tasoittuvat ja syön tasapainoisesti itsetehtyä ruokaa, joten tiedän vielä, mitä suuhuni laitan (miinus lounaspaikkojen salaatit, mutta luotan että ne ovat rehellisesti vain sitä itseään.)

Mutta olivat syyt, mitkä tahansa, tuntuu aamulla puntarilta poistumisen jälkeen superkurjalta. Olen hyvin onnellinen ja elämään tyytyväinen ihminen, peruspositiivinen pakkaus, mutta puntaribluesin kanssa hapuilen. Minun pitää nyt vain pitää puntarista taukoa, sillä on typerä aloittaa aamunsa pahalla mielellä. Toive muutokseen on vain niin kova, että odotan saavani sieltä hyviä uutisia. Joko tänään?!

Tällä viikolla vielä olin etsimässä uusia urheiluhousuja ja olin valinnut itselleni sopivat, mutta jäin vielä miettimään, että josko ostaisin myös äidilleni sellaiset, koska olivat niin halvalla. Viereeni tuli eräs nainen kysymään minulta, että koska olen niin pullukka, niin minkäkokoiset housut ostin, että hän tietää ostaa pienemmät. Olin niin järkyttynyt, etten osannut reagoida ponnekkaasti ja itsekunnioitusta uhkuen, vaan sanoin naiselle kiitos ja poistuin itku kurkussa paikalta.

Mikä mieltäylentävä kohtaaminen tuntemattoman ihmisen kanssa urheiluvaateosastolla. Pyörittelin kotona mahdollisimman hyviä ja älykkäitä vastauksia, mutta tilanne oli mennyt jo ohi. Samalla itkeskelin itsesäälissä, että miehän koko ajan yritän pudottaa painoa ja raivoissani itselleni, että annoin tyhjänpäiväisen kohtaamisen vaikuttaa niin paljon.

Lopuksi:

Huh, helpotti pohtia "ääneen" näitä päässäpyöriviä ajatuksia. Olen kiitollinen, jos sinä, joka jaksoit lukea tähän asti, jättäisit jonkun kommentin. Blogini on vielä niin uusi, eikä moni tätä ole varmaan löytänytkään, mutta jokainen tsemppaus ilahduttaa. Kerro vaikka, että mitä itse olisit naiselle vastannut tai onko sinulla ollut samanlaisia epämiellyttäviä kohtaamisia.

Mutta nyt paistaa aurinko, joten ulos. :)

Alkumittoja

Kieputtelin tänään mittanauhaa vartaloni ympäri ja etsin alkuluku(j)a. hih. Luin eilen todella hyvää blogia (taisin lukea puhelimellani sängyssä kaikki blogin jutut viime yönä) ja mietin suhdettani vaakaan (en saata uskoa, että juuri kirjoitin noin). Odotan kuin kuuta nousevaa, että paino lähtisi kunnolla tippumaan ja hyppään vaa'alla aamua iltaa. Naurahdin lukiessani, kun Fit & Fab -blogin kirjoittaja kertoi eräänkin kerran miettineensä alusvaatteisillaan, että paljonko pikkuhousut painavat ja jos hän riisuisi vielä nekin, niin laskisiko paino tarpeeksi alas. Niin tuttua!

Totta kai laihtuminen näkyy puntarillakin, mutta ei ole hyvä unohtaa mittanauhaa, sillä sekin voi lausua omia motivaation sanojaan, kun tiukka paikka tulee ja paino jumittaa. Omasta mielestäni olen kävelyn ja sokerittomuuden ansiosta solakoitunut vähän, mutta puntari on armoton. Siispä mittanauha käteen, niin voin esimerkiksi puolentoista kuukauden päästä tarkistaa, että onko koossa tapahtunut mitään eroa.

Melkein alkumitat:

Navan kohdalta: 102 cm (tiedän tämän olleen 117 cm keväällä, kun mittasin viljasta turvonneen mahani useamman kerran. Olen erityisesti vehnälle herkkä, mutta en tule toimeen muidenkaan viljatuotteiden kanssa, siksi niiden suhteen on nollatoleranssi ja vatsa kiittää.)
Vatsan motivoivin kohta: 88 cm
Vatsan leppoisin kohta: 117 cm (kahvat ja rölssi)
Lantio ja peppu: 117–118 cm
Reisi: 71 cm
Käsivarsi: 33 cm
Paino: 91,2 kg
Pituus. 161 cm (tässä tuskin tulee muutosta tapahtumaan) :)

Kauhukuvia otan, kunhan saan kumppanin niitä ottamaan. En halua ottaa peilin kautta kuvaa, enkä ole vielä tutustunut kameran itselaukaisuun ja jalustan toimintaan sen verran, että osaisin napata tänne kuvan.

Metsässä kävellessä tuntuu, että kaikkialla on nyt niin vihreää, mutta heti kun pilkahtaa muita värejä tekee mieli polulta poiketa ja nopeasti puhelimella kuva napata. Niin kuin löytyy punaista vihreän keskeltä, löytyy myös onnistumisia harmaiden päivien suosta.

Nolottaa kirjoittaa mittoja ylös, vaikka sen tekisi anonyyminakin. Kai sitä kuitenkin vielä hakee rooliaan tässä muutoksessa, olenhan jo tarpeeksi näkyvä kilojeni kanssa, joten turha pelätä niiden mitojen ottamista ja blogiin kirjoittamista.

Kiitos kun olet tullut lukijakseni. Blogger näytti aluksi, että minulla olisi neljä lukijaa, mutta taas sivupalkissa näkyy kaksi. Joko kaksi on kyllästynyt jo alkuunsa tai blogger vähän sekoilee.

Sports Tracker

Minulla on aina lenkillä mukana uusi ystäväni, liikunnallinen Sports Tracker, joka jaksaa kirjata kilometrit ja keskisykkeeni. Kaloreitakin laskee, mutta niihin en jostain syystä usko. Mikäli oikeasti kuluttaisin niin paljon kaloreita kuin mitä ohjelma näyttää, saisin syödä hyvillä mielin kaikki karkit tästä Kiinaan.

Itselle on tärkeintä seurata sykettä, sillä keskisykkeeni on tämän kuun aikana laskenut kevään lenkeistä merkittävästi. Käsivarrella kulkeva motivaattori jaksaa innostaa ja antaa välitöntä palautetta. Jotain koukuttavaa siinä on, kun pitkin matkaa voi nähdä tuloksen: kuinka paljon on taivallettu ja kuinka pitkä matka on seuraavaan kilometritavoitteeseen. Nyt pelkään kuin vietävä, että puhelimeni jostain syystä nollautuu ja menetän kaikki yhteenlasketut treenitiedot. (Nyt* 25.7. harjoituskertoja on 27, aikaa käytetty urheillessa 23:41:08, matkaa kuljettu 124km ja energiaa kulutettu 17819kcal**)

Ainoa, mitä hämmästelen Sports Trackerissa on se, että jotkut pitävät julkista profiilia. Voisin koska vain tarkistaa, että kuka naapureistani on käynyt lenkillä ja miten se on mennyt. Mielenkiintoinen pointti on se, että yksikään lähiseutuni liikunnallisista ekshibitionisteista ei ole nainen. Minua kuumottaisi, jos joku salainen ihailija*** näkisi oman puhelimensa avulla viikkorutiinini ja törmäisimme**** jatkuvasti lenkkipolulla.

Merkitsen myös liikuntasuoritukset Fitocrazy-ohjelmaan, joka on sellainen hauska "liikuntapeli", joka antaa pisteitä sen mukaan, kuinka paljon on liikkunut. Pisteitä kerätessä nousee myös tasoja ylöspäin, ja eri lajeja kokeilemalla voi saada suoritusmerkintöjä, kuin eräänlaisia partiolaisen rintamerkkejä hyvästä suorituksesta. Toisinaan olen myös merkinnyt kiloklubiin, mutta tuntuu toisaalta typerälle pitää kolmessa paikkaa tietoja ylhäällä, kuin olisin suoriutunut jostain pyhästä toimituksesta. :)

Mikä auttaa teitä pitämään liikuntamotivaatiota yllä? Onko teillä käytössä apuvälineitä liikkuessanne?

Minulla on Samsung Galaxy S II -puhelin, johon olen tosiaan ladannut ilmaisen Sport Tracker -ohjelman. Tilasin langattoman sykevyön ja käsivarteen tulevan "telineen" puhelimelle.

* Mukava myöhemmin tarkistaa, että kuinka paljon muutosta on tapahtunut tästä päivämäärästä vaikka kuukauden päähän.
** Sanoinhan, että kaloreiden kulutus on jotain järjetöntä, enkä voi uskoa tuon pitävän paikkansa. Ei ainakaan näy vielä painossa.
*** Jostain syystä ajatus salaisesta ihailijasta kuitenkin lähinnä naurattaa.
**** Tanner tömisisi.

Soup speaks volumes

Tänään piti keksiä nopea lounas kotona, sillä nyt on pakko lähteä kirjastoon tekemään töitä, että ehdin tänään saada jotain aikaiseksikin. Olen kuunnellut musiikkia, etsinyt sopivia kenkiä netistä (niin niin, niin kuin niistä nyt muka oikean kuvan saisi sovittamatta), järjestellyt vaatekaappia ja potenut kipeää jalkaa. Mutta tänään on saatava yksi projekti valmiiksi, joten suit-sait-sukkelaan keitin ison kukkakaalin, soseutun sen sitten pehmeänä soseeksi tehosekoittimessa ja sotkin mukaan kolmen juuston ruokakerman. Nopeaa ja hyvää, mutta harmikseni tuossa ruokakermassa on suhteessa aika paljon hiilareita.

Kattilallisessa hiilareita: 22,2g.
Kaloreita: 417.
Rasvaa: 26,8g.

En kuitenkaan syönyt koko kattilallista lounaaksi, joten tätä herkkua jäi vielä illemmallekin. Illalla aion tosin kokata munakoisoista, tomaatista ja buffalo-mozzarellasta paistoksen. Siitä saadaan pariksi päiväksi hyvä ruoka.

Kävelyblogini on pakkolevon takia nyt kovin ruokapainoitteinen. Bear with me!

Smoothie Criminal

Aamu käynnistyy erilaisilla aamupalajuomilla: yleensä teellä, vedellä ja jogurttipohjaisella smoothiella. Viherpirtelöitäkin menee, mutta viime aikoina vähemmän kuin viheraamujen kulta-aikoina.

Vahva smoothie ja runsas juominen pitävät hyvin nälkää loitolla, ja syön sitten yleensä 11–13 välisenä aikana ison salaatin. Juon paljon teetä, vissyä ja vettä pitkin päivää. Viiden, kuuden maissa syömme sitten päivällisen. Urheillessa juon erilaisia proteiinipirtelöitä treenin molemmin puolin. Välipaloiksi syön pähkinöitä, lähinnä casheweita (vaikka niissä on esimerksi maapähkinöihi ja manteleihin verrattuna paljon enemmän hiilareita, mutta pidän niistä kaikista eniten). Illalla syödään lisää salaattia, sillä voisin oikeastaan elää pelkällä salaatilla (kunhan niitä varioisi tarpeeksi).

Tänä aamuna maistui mansikkainen smoothie, koska meillä on nyt pakastin täynnä kotimaisia herkkuja (ei tosin tätä vauhtia kovin kauan). Survoin aluksi mansikat soseeksi, lisäsin kaksi luomukananmunaa, luomukermaa, turkkilaista jogurttia ja maustamatonta proteiinijauhoa. Hyvälle maistui, sillä pidän selvästi vähän happamamman makuisista aamujuomista, ja siksi kauhon jogurttia kunnolla.

Tämä on oikea laiskan ja kiireisen aamupala, niin nopeasti saa vatsan täyteen. Rikollisen hyvää!

Part of Me is Greeeen

Testasin tänään yhtä reseptiä Miia Saastamoisen teoksesta Luonnollista! Syömisen syvin olemus (Atena, 2012) ja en ihan täysin ihastunut siihen. Kevyt mukava lounas, mutta paistoin mukaan halloum-juustoa, että saimme ateriaan vähän enemmän makua. Ainakin sain tehtyä edes joskus ruokaa fenkolista, sillä sitä sotkettiin tahnaksi liotettujen manteleiden, herneiden, ruususuolan, oliiviöljyn ja vähäisen veden kanssa.

Tämä olisi ihanteellinen pienempänä annoksena, sillä yllättäen ruuan mitäänsanomaton tylsä maku kääntyy hetken päästä pahaksi. Aluksi söimme molemmat innoissamme uuden äärellä, mutta toisen annoksen kohdalla teki jo tiukkaa. Juusto pelasti, että saimme miltei kaiken syötyä.

En ymmärrä, miten niin mieto maku voi yhtäkkiä tuntua niin epämiellyttävälle.
Sen täytyy johtua fenkolista, sillä sitä en ole aiemmin tottunut syömään.

Jälkiruuaksi oli onneksi mansikoita, mascarpone-juustoa ja vähän luomukermaa. Nam.

Teoksen muihin ohjeisiin olen ollut tyytyväinen ja tuon niitä sitä mukaa blogiini, kun taas kokkailen.

Kurkulle, herneille, salaatille ja manteleille annan hyväksyntäni, mutta ihan tällaisenaan kurkkulasagne tuskin pöytäämme enää eksyy.

I've got the moves like Jagger

Aamu alkoi tänään varhain, kesällä sitä herää niin helposti ajoissa täysin virkeänä. Huomenna aion kyllä mennä jo seitsemäksi töihin, että pääsen myös varhain pois. Minun pitäisi ostaa itselleni uudet lenkkarit, sillä en enää pysty käyttämään nykyisiäni. Toiset ovat niin kuluneet kantaosasta (olen valitettavasti kantapäätömäyttelijä) ja toiset ovat niin epämukavia jalassa, että tänään ja eilen jouduin lenkin loppupuolella kulkemaan paljain jaloin kotiin. Nyt joudun pitämään vähän taukoa, sillä olen rasittanut oikeaa jalkaani liikaa, enkä pysty kunnolla lenkkarit jalassa varaamaan sen päälle.

Mietin kyllä, että ostaisinko paljasjalkakengät, sillä jalkani ovat tykänneet nyt paljain jaloin kävelystä. (Totta kai, kun lenkkarit jalassa olen kokenut niin vietävää kipua.) Täytyy miettiä tarkkaan, sillä en toisaalta halua että jalat kipeytyvät niin, etten pysty kävelemään pitempiä matkoja päivittäin. Toisaalta olen aloittanut niin innokkaasti, että on luonnollistakin, että paikat kipeytyvät. Lihakset eivät onneksi ole olleet kipeitä, vain oikea jalka (ja siitäkin lähinnä kantapää ja nilkka).

Pystyin siis kävelemään tänään vain yhden kierroksen läheisellä pururadalla, joten kilometrejä kertyi tänään vain kolme. Viikon aikana olen kävellyt vain 33 kilometriä, mutta olen silti tyytyväinen, että olen ehtinyt ulkoilemaan lähes joka päivä. Paino on pudonnut heinäkuun aikana 3.2kg, vauhti ei siis päätä huimaa, mutta olen kyllä muuten solakoitunut jaloista, takapuolesta ja vatsasta. Selvästi kävely on tehnyt hyvää ja jaksan uskoa, että vauhti tästä kovenee.

Kuva on napattu tänään lenkkipolulta. Niin kaunis päivä, harmikseni minun kohdaltani lähinnä pirttipäivä. Toisaalta testasin ensimmäistä kertaa kurkkulasagnea (mielenkiintoinen maku, johon nopeasti kyllästyi), pesin pyykit, luin kirjaa, bloggasin ja illalla on sauna.

Yritän ideaoida blogiini kivan bannerin, nyt tämä on niin valkoinen ja tylsähkö. Ehkä käytän osaksi tämänpäiväistä kuvaa.